Alitajunnassani on kummitellut pian tuleva vuosipäivä. Se päivä, jolloin katkaisin välit ex-ihmiseen. Parin viikon päästä siitä tulee vuosi. Elämäni paras päätös. Jos en olisi lähtenyt, en tiedä mitä olisi tapahtunut. Ainoa, mitä kadun, on se, etten lähtenyt aiemmin. Se on jokaisen väkivaltaisesta suhteesta lähteneen ihmisen opetus, jonka aikoinaan olen kuullut ja nyt itsekin todistan todeksi. Tuhlasin vuosia hyvin onnettomassa suhteessa. Vaikka minua ei hakattu, henkinen väkivalta ja passiivinen fyysinen väkivalta (esim. liikkumisen estäminen tai voimalla paikallaan pitäminen) teki minusta ihmisraunion. Mutta minä lähdin ja yhä siitä jaksan iloita. Olen viime aikoina nähnyt paljon unia ex-ihmisestä. Milloin hän koittaa vahingoittaa minua ja tulevaa lasta, milloin hän haluaa rauhaa. En ajattele vuosipäivää kovin paljoa, mutta kehoni sen muistaa ja muistuttaa unissa. Laitan tähän vielä loppuun lainauksen vanhasta blogistani, johon kirjoitin sen suhteen asioista. Se on kirjoitettu tammikuussa 2006.

Kuukausi, kaksi, kolme

Liikaa olen taas antanut ajan kulua. Lupaan aina raportoida tänne jokaisen ongelmallisen tilanteen. Jokaisen riidan. Jokaisen pahan olon. Jokaisen lupauksen, että se on ohi. Pian.

Uuden vuoden lupaus. Tämän vuoden aikana minusta tulee sinkku. Lupasin samaa 2005 ja 2004. Tämä loppuu minä hetkenä hyvänsä. Mutta jatkuu aina vaan.

Mikähän siinä on niin vaikeaa. Jotenkin en näe itseäni ilman tuota ihmistä. Kuitenkin näen itseni yksinhuoltajaäitinä. Tulevaisuus on musta. Ei siellä odota mikään.

Olen kypsä ja olen väsynyt. Ennen kaikkea väsynyt. En jaksa mitään. En jaksa nyt erota.

Tekosyitä.


SOENDER: kaipailen kuulumisiasi, onko sinulla blogia missään? Laitatko vaikkapa meiliä asiasta :)