Lauantaina iltapäivällä makoilimme Urheilijan kanssa puoliksi sylikkäin katsomassa televisiosta tullutta elokuvaa. Pää hänen rintaa vasten, hänen käsi ympärilläni ja silitti selkääni. Yhtäkkiä lävitseni kulki vahva tunne. Tajusin, että minä en olisi missään maailmassa niin mieluusti kuin siinä. Oli ihan käsittämättömän ihana tunne olla siinä Urheilijan lähellä.

Muutenkin viikonloppu oli tosi kiva. Tapasin hänen perhettään ja kavereitaan. Se oli oikeastaan aika mahtava viikonloppu. Tunteet kasvoivat potenssiin n ja nyt vaan leijun jossain ihme vaaleanpunaisessa sumussa :)

Mitä enemmän tutustun Urheilijaan, sen enemmän tuntuu siltä, että tässä voisi puhua käsitteestä "luodut toisilleen" (edellinen pohdinta aiheesta). On jotenkin tosi hienoa, kun ymmärtää toisen ajatuksenjuoksua. Me olemme tosi samanlaisia, vaikka erojakin tietysti löytyy.