Sain edelliseen tekstiini jokusen kommentin, joissa kritisoitiin sitä, kun tunnen negatiivisia tunteita vauvan kanssa. Onneksi siellä muutama ehtikin valistaa sellaisista asioista kuin baby blues ja synnytyksen jälkeinen masennus. Omat synkät fiilikset eivät siis tosiaankaan olleet mikään valinta ja olen niistä ollut aika yllättynyt itsekin. Haluan kuitenkin puhua tuntemuksistani juuri sellaisina kuin ne ovat. Arkoja aiheitahan ne on.

Joka iltainen itku on onneksi nyt vähentynyt huimasti. Huomaan kuitenkin kiukuttelevani väsyneenä vauvalle, jos hän huutaa vaan kurkku suorana eikä mikään tunnu auttavan. Kaikkeen itkuun koitan ratkaisuksi antaa tissiä, pullomaitoa tai vaihtaa vaipan. Välillä tuntuu siltä, että olen surkea äiti. Rakastan tuota pikku nyyttiä niin paljon, että välillä meinaa tulla itku vain siitä, kun hän on niin tajuttoman suloinen. Enkä osaa vastata hänen tarpeisiinsa. En osaa pukea hänelle ulkovaatteita ilman, että hän itkee. En saa häntä rauhoittumaan niin hyvin kuin sisareni, äitini tai Urheilija. Ehkä pienokainen vaistoaa epävarmuuteni.

Moni kyseli Urheilijasta. Hän on nyt parin viikon isyysvapaalla. Hän oli mukana synnytyksessä ja oli siellä erittäin hienosti henkisenä tukena ja omalla olemuksellaan rauhoitti minua kovasti. Synnytyksen jälkeen vietimme aikaa perhehuoneessa, mikä oli kiva juttu, koska isät saavat olla siellä yötä. Ja oma huone oli muutenkin mukava juttu.

Kotona on ollut vaihtelevaa. Vauva vaatii hirveästi huomiota. Joskus on luksushetkiä, kun vauva nukkuu 2-3 tuntia, mutta sellaiset hetket ovat harvassa. Ei ehdi syödä, peseytyä, istua koneella tai siivota. Välillä olen todella kypsä kotona olemiseen. Urheilija auttaa kyllä, mutta silti ahdistaa välillä. Onneksi ahdistus on vähenemään päin ja alan tottua siihen, että olen sohvan vankina.

Kaipaan parisuhde-elämää, seksiä, kivuttomia päiviä ja kunnon yöunia. Vapautta syödä silloin, kun huvittaa. Nyt koen olevani alapäästä moukaroitu sukupuoleton olento. Ei ehdi tai jaksa hirveästi tälläytyä. Koitan tsempata. Ostin tänään uuden paidan. Pikkuhiljaa koitan saada aamuisin ja iltaisin hetken, jolloin keskittyisin itsestä huolehtimiseen. Hiukan meikkiä, vaatteiden pukeminen ja illalla kasvojen puhdistus. Liian moni päivä menee kotona kökkimiseen yövaatteet päällä. Hiukset vaan nopeasti ponnarille ja siinäpä se. Jos ulos lähtee niin jotain lämmintä vaan yövaatteiden päälle.

Saapi nähdä mitä tästä vauva-arjesta tulee. Vähän hirvittää, että ainakin ensi kesään asti olen vaan kotona vauvan kanssa, suurimman osan ajasta kahden.