Anteeksi, että on ollut niin hiljaista. Jotkut oli ehtineet jo vähän kuulutelleet perään.

Vauva on täysiaikainen. 38 viikkoa on jo saatu täyteen. Aika on toisaalta mennyt tosi nopeasti. Toisaalta tosi hitaasti. Nämä viimeiset viikot suorastaan matelevat.

Olen vihdoin oikealla äitiyslomalla eli nyt on kaikki koulu- ja työhommat jäissä. En jaksa tehdä mitään, vaikka halua olisi. Yöt on tosi vaikeita mahakipujen takia. Jostain syystä mahaa vaan kivistää eikä mikään asento ole hyvä. Yöunet jäävät tosi vähiin, mutta siihen on tottuminen. Kunnon yöunia ei ole tiedossa pitkään aikaan. Itse asiassa niin pitkään, että vähän jo hirvittääkin. Oma, itsenäinen elämä on pian ohi. Uusi tulokas muuttaa kaiken lopullisesti. Se on pelottavaa.

Painoa on tullut semmoisen runsaan 20kg. Ihan käsittämätön määrä. 40% lisää ajalta ennen raskautta. Se on ihan törkeä määrä lisää, jota on vaikea käsittää. Onneksi ison osan siitä pitäisi jäädä sinne synnytyspöydälle.

Turvotus on jotain ihan käsittämätöntä. Ihan kuin joku olisi puhaltanut ilmaa ihon alle. Jalat, kädet, reidet, peppu, naama. Yök. Peiliin ei välillä ilkeä katsoakaan, kun ällöttää niin paljon. Maha on valtava.

Synnytyksestä ei ole merkkejä. Ikävä kyllä. Syntymäkoko tulee pienokaisella olemaan semmoista 4 kiloa. Siinä on puoli kiloa liikaa minun makuuni. Hirvittää sekin. Miten sitä selviää siellä synnytyksessä? Miten minä pystyn saamaan nelikiloisen ja noin 50 senttisen pökäleen ulos itsestäni?

Siinä ne ajatukset oikeastaan pyörii koko ajan. Synnytyksessä.

Urheilija on siellä armeijassa, mutta onneksi käytännössä joka viikonloppu kotona. Meillä menee ihan okei. Vähän on ollut semmoista, että on ollut luotto omalla kohdalla vähän heikossa hapessa. En ole ihan varma hänestä ja se surettaa välillä paljonkin. Tiedän kuitenkin, ettei asialle oikein mitään voi. En ainakaan sentään käyttäydy hysteerisen mustasukkaisesti kieltämällä häneltä elämän. Lähinnä  vain pelkään, että vieraisiin menee enkä saa tietää siitä. Ja jos hän ei minua halua niin en minä sille mitään voi.

Olen ajatellut taas vähän skarpata tuon kirjoittelemisen kanssa. Näin pitkää hiljaisuutta ei ole ollut koko blogitteluhistoriani aikana kuin kerran, ja silloinkin pakosta.

Eiköhän se siitä :)