Ihme, ettei sellaista vaivaa ole. Kyllä on kaikenmaailman baby blues masennukset ja hormonaaliset mielialanvaihtelut ja ties muuta.

Mutta entä jos tuntuu, että tulee hulluksi? Saa raivokohtauksia? Tekisi mieli vaan huutaa naama punaisena jokaiselle neuvolan idiootille kaikki rumimmat kirosanat. Mulla nousee pulssi ja verenpaine pelkästä ajatuksestakin. Niin paljon vihaan tota systeemiä. Vuorotellen tekisi mieli itkeä ja vuorotellen tekisi mieli rikkoa kaikki tavarat ympäriltä.

Eilen oli alavatsa taas kovasti kipeänä. Oli vaikea kävellä. Mietin siinä sitten kävellessäni metrin minuuttivauhtia, että minkä takia särkylääkkeen ottamista pidetään jonain kivun todisteena. Että jos ei ota lääkettä niin ei voi tehdä kipeääkään. Vähän sama kuin lapsilla, joilla veri on kivun merkki. Jos tulee kauheasti verta niin on pakko sattuakin. Enkä minä sitä panadolia viitsi ottaa, kun ei se edes auta. Olimme kaupassa käymässä, kun tuli sen verran kova kipupiikki, että automaattisesti menin kaksinkerroin. Normaaliako? Enpä tiedä. Koitan googlettaa alavatsakipuja, mutta niissä lukee vain, että alkuraskaudessa ovat normaaleja. Mihinkään en enää soita. Soitin viikko sitten ja sain vain kuulla, että on normaalia. On se kumma, että niin normaalia kuin kaiken väitetään olevan niin moni muu odottaja on passitettu lääkäriin tai ultraan tarkistettavaksi samoista oireista.

Olen niin vihainen välillä. Siksi otan aikalisää. Koitan olla ajattelematta koko typerää raskautta. Jos se nyt onnistuu, kun elimistö muistuttaa koko ajan tämän ns. luonnollisen olotilan olemassaolosta.

Jos minulta kysytään niin raskaudessa ei paljoa luonnollista olotilaa ole.