Kaikki tietää, että raskaana voi tulla ainakin pahoinvointia, kolotuksia, raskausarpia, mielialanmuutoksia, lämpöilyä, ja rintojen kasvua. Ne on ne yleisimmät oireet.

Itselleni on tullut monia yllätyksiä, joista suurin osa on vähemmän iloisia. Listaankin tähän niitä yleisimpiä ylläreitä, joita ihmiset kohtaavat.

Keskenmenot ovat erittäin yleisiä. Jopa 80% raskauksista päättyy keskenmenoon. Valtaosa niin aikaisin, että nainen ei välttämättä edes tiedä olleensa raskaana. Ennen raskausviikkoa 12 tapahtuu aika paljon keskenmenoja. Noissa raskausfoorumeissa on joka kuukaudelle oma odotusketjunsa, johon iloiset plussanneet kirjoittavat onnessaan raskaudestaan. Odotuksen alkuviikkoina yksi sun toinen putoaa pois keskustelusta, moni keskenmenon takia. Jotkut eivät osaa yhtään odottaa keskenmenoa. Joillain on jo takana keskenmeno tai useampi ja osaavat sen vuoksi odottaa, että niin käy taas ja pitää aloittaa yritys uudelleen.

Raskaaksi ei tullakaan tosta noin vaan. Keskustelupalstoilla näkyy joskus valituksia siitä, kun on jo yritetty pari kuukautta eikä ole tärpännyt. "Mikä on vialla?!" huutavat epätoivoiset perheenlisäystä toivovat naiset. On normaalia, että raskautta joudutaan odottamaan kuukausikaupalla, joka vuoden tai pari. Yleensä vuoden yrityksen jälkeen hakeudutaan hoitoihin. Jotkut tulevat raskaaksi luomuna heti, kun lakkaavat yrittämisen. Ihmisen elimistö on yhä mysteeri. Hedelmöityshoidoissa käy aika paljon väkeä, mikäli keskustelufoorumien aktiivisuuteen on uskominen.

Nuo kaksi edellä olevaa asiaa ovat semmoisia, että tulevien isien ja varsinkin äitien mielenrauhan takia niistä olisi hyvä puhua enemmän, jotta todellisuus ei niin kovasti järkyttäisi. Monet haluavat salata raskautensa ensimmäiseen ultraan asti, jotta selviää onko jälkikasvu kunnossa. Ensimmäinen ultra on yleensä ensimmäisen kolmanneksen lopussa. Mutta mitä pahaa on siinä, että saa keskenmenon? Ei kertakaikkiaan mitään. Se on yleistä ja se tapahtuu monille ihmisille, mutta koska kukaan ei siitä halua puhua niin luullaan, että se on poikkeuksellista ja epänormaalia ja siksi se on myöskin hävettävä ja salattava asia. Ikään kuin elimistössä olisi jotain vikaa, kun ei pysty ylläpitämään raskautta.

Itselle uusia juttuja ovat vartalon muutoksiin liittyvät asiat. Tiesittekö te lukijat?

Alkuraskauden oireet ovat hyvin samanlaiset kuukautisten alkamisen oireiden kanssa. On erittäin normaalia, että raskauden alussa on kuukautiskipuja. Itse luulin, että keskenmeno tulee, kun välillä oli sen verran kovia mahakramppeja. Kuitenkin se on ihan normaalia ja liittyy kohdun kasvamiseen ja raskauteen sopeutumiseen. Sitten on erinäisiä liitoskipuja, jotka voivat olla voimakkaitakin, mutta ihan normaalia.

Verenvuotoalttius lisääntyy raskaana, koska limakalvot verestyvät, joten ei ole yhtään tavatonta, että ikenet tai nenä vuotaa verta. Seksin jälkeen on normaalia vuotaa jonkun verran verta.

Itselle suurimmat järkytykset koskevat vartalon muutoksia, jotka voivat joskus olla pysyviä (toki jotkut naiset palautuvat ennalleen).

Jalka leviää niin, ettei omat kengät tahdo mahtua päälle. Mitä jos joudun myymään kaikki ihanat kenkäni, koska eivät mene jalkaan enää ikinä?

Lantio tekee tilaa tulevalle synnytykselle, mistä seuraa se, että lantio levenee.

Kroppa rupee myös erittämään eri tavalla kuin ennen, joten ne hajut, joihin on itsessä tottunut, voivat muuttua ja aiheuttaa harmaita hiuksia ja seksielämän kuihtumista. Itsellä on koko ajan tosi likainen olo, mutta usein peseminen ei auta. Kävin labratesteissäkin ja paikat on ihan puhtaat, ei mitään tauteja.

Jostain kumman syystä ranteen hermotus voi joutua pinteeseen, mistä seuraa rannekanavan ahtauma. Tila ei ole vaarallinen eikä siihen ole mitään hoitomuotoa, joten ei auta kuin sietää. Vaiva aiheuttaa välillä kovia kipuja tyyliin jännetupentulehdus ja molemmat kädet puutuvat joka välissä ja öisin pahasti Ei ole yhtään mukava vaiva. Tämän pitäisi sentään helpottaa synnytyksen jälkeen, mutta edessä on 3-4 kuukauden kärsimys.

Muutenkin kroppa kasvaa ja turpoaa ja rasvaa kerääntyy erinäisiin paikkoihin, vaikka kuinka pitäisi itsestään huolta.

Katsotaan palaudunko koskaan ennalleni..