Kandintyön palautus on maanantaina. Vielä siitä puuttuu vaikka mitä. Olen kauhuissani. Lähetin sen ohjaajalle pari päivää sitten. Meidän piti tavata tällä viikolla ohjauksen merkeissä. Se oli ihan hirveä ja hävetti lähettää sitä. Jotenkin olen ollut niin typerä, etten ole tajunnut katsoa sitä tulostettuna kokonaisuutena aikaisemmin. Tein sen lähettämispäivänä ja järkytyin siitä kuinka hajanaista teksti on. Osassa luvuista ei käy ilmi mitä ne tekevät koko työssä.

Sitten ohjaaja peruikin tapaamisen ja sanoi kommentoineensa tuotostani kirjallisesti ja se odottaa minua lokerikossa. Hyi kamala. Olin aivan paniikissa. Ohjaaja varmaan perui ajan siksi, kun työ oli niin huono, ettei halua tuhlata kallista aikaansa siitä keskustelemiseen. Edessä on varmaan haukuttu työ. Kesti 1,5 tuntia ennen kuin sen kerkesin hakea ja koko sen ajan sydän hakkasi ihan täysillä. Perinteinen paniikkikohtaushan siinä iski.

Kun hain sen, helpotuin. Ohjaaja ei ollutkaan haukkunut työtäni. Oli jopa kehunut joitain kohtia. Sitten siellä oli erittäin hyviä neuvoja. Huh. Helpotus.

Onneksi minulla on ihan huippumukava ohjaaja :)