Rakastan kevättä. Kevät on tunnetasolla ihan paras vuodenaika, koska ne tunteet, mitä itsessä herää joka kevät on aivan ihana kokemus. Joka päivä on aina vähän lämpimämpää. Kevät tuoksuukin ihan mahtavalta.

Joskus keväisin tulee myös masennus. Kaikki ihanat tunteet ovat täysin ristiriidassa väsymyksen ja jaksamattomuuden kanssa. Elämä tuntuu yhdentekevältä ja turhalta. Millään ei tunnu olevan mitään merkitystä. Kaikki vaan on sitä samaa päivästä toiseen tarpomista kohti elämän loppua. Ei kovin inspiroivaa. Nyt se on taas täällä ja eipä voisi vähempää kiinnostaa mikään.

Pitkästä aikaa on Urheilijan kanssa kahden viikon näkemistauko ja sen taas huomaa. Ollaan riidelty kolmena päivänä putkeen ja koska molemmat olemme sellaisia kiihkomielisiä ihmisiä niin erokin on riidoissa ollut aiheena. Tuskin kumpikaan meistä erota haluaa. En minä ainakaan.

Jotenkin on vaan tosi vaikea olo. Asiaa ei helpota se, että raskaus näkyy jonkin verran ulos päin eikä se suinkaan näytä raskaudelta, vaan lihomiselta. Nuo muutokset on vaikeita, kun on aina ollut hoikka eikä ole päästänyt itseään kovin paljon lihomaan.

Eiköhän tämä tästä.