Onko tänään kiva päivä? No ei ole.

Myöhästyin aivan heti bussista. Seuraavaan jouduin juoksemaan kauheiden kantamusten kanssa korkeakorkoiset saappaat jalassa. Tämä bussi meni rikki. Tosin onneksi sillä pysäkillä, jolla olin muutenkin jäämässä pois. Onnistuin sotkemaan sukkikset kuraankin. Aivan mahtavaa. Työpaikan ovella huomasin, että en löydä kulkukorttia mistään. Onneksi kävi tsägä ja joku sattui kulkemaan ovesta vähän ajan päästä niin en myöhästynyt työpisteeltäni kuin viitisen minuuttia. 45min työssäolon jälkeen saan puhelun. Pitää vaihtaa pistettä, koska toisessa pisteessä ei ole ketään, ja minun pitää kiirehtiä tuuraamaan. Esitettiin myös toive, että olisin ylimääräistä töissä työpäiväni päätteeksi. No en todellakaan ole! En ole nähnyt rakastani kahteen viikkoon enkä aio kapisen yhden tunnin palkan takia myöhästyttää Urheilijan näkemistä kahdella tunnilla. En varmasti. Joudun tosin varmaan juoksemaan pitkänmatkanbussiin, jotta ehdin siihen, mutta niin se vaan on sitten tehtävä. Toivottavasti näen näillä puolisokeilla silmilläni, kun bussi tulee, ettei mene vahingossa ohi.. Tai sitten huidon vaan kaikkia bussia, jotka menevät ohi :D Mahakin on kipeä. Ihan kauhea päivä. Tai sitten ei, koska tänään näen rakkaani!

Kaikki tämä vaiva ja kärsimys unohtuu varmasti heti, kun saan pitkästä aikaa olla oman ihanan mieheni lähellä.

Voisin opetella myös kirjoittamaan (virheitä korjattu taas)