Aamulla yllättäen sain mesessä viestiä Tyylikkäältä. Hän kertoi, että on halunnut monesti selittää minulle, mutta ei ole löytänyt sanoja. Kuitenkin keskustelimme hetken. Tyylikäs on kärsinyt ilmeisesti loppuunpalamisesta ja on sairaslomalla. Henkisen tilansa takia hän ei jaksa mitään ja siksi hänen mielestään on parempi näin, että olemme eronneet ja yksin. Lisäksi hän teki selväksi, ettei kaipaa mitään sääliä. Me keskustelimme melko pitkään ja se helpotti mieltäni. Tyylikäs jopa vaikutti pettyneeltä, kun sanoin, että suren melko harvoin häntä. Kysyin ikävöikö hän minua ollenkaan ja hän sanoi ikävöivänsä joskus.

Jotenkin tuli ihan kamala ikävä, kun puhuimme. Olisin halunnut sanoa, että olen yhä valmis elämään hänen rinnallaan ja tukenaan nyt kun on vaikeaa. Palaisin yhteen vaikka heti. Itsekunnioitukseni ei salli sitä. Se on oikeastaan hyvä. Jos hän minusta tarpeeksi tykkäisi ja haluaisi olla kanssani tarpeeksi paljon niin mikään mahti maailmassa ei sitä estäisi.

Onneksi kyseessä ei ollut toinen nainen tai joku vika minussa.