Milloinhan tämä loppuu. Helpottanut on, mutta vieläkin tulee sellaisia ihan toivottomia hetkiä. Olen koittanut ajatella Tyylikkäästä pahasti. Hänen huonoja puoliaan. Asioita, joista ajattelin jo ensitreffeillä, että häiritsevätkö ne liikaa. Se on jännä juttu kuinka paljon luonne kuitenkin kompensoi fyysisiä "vikoja". Hyvännäköinen hän kuitenkin on. Ja kemia. Kemiaa joko on tai ei ole. Joskus sitä voi olla ihan kummallistenkin tyyppien kanssa (en laske Tyylikästä tähän).

Mutta olihan hän vähän kumma ennen kuin tutustuimme. Pakko kertoa, kun en ole aiemmin kertonut. Hänen profiilinsa suomi24-sivuilla oli kirjoitettu ISOILLA KIRJAIMILLA ALUSTA LOPPUUN ASTI. Ilmoitus oli tynkä eikä kertonut hänestä mitään. Hän toimitti minulle kuvia itsestään, koska vaadin kuvaa kaikilta vastanneilta. Minulla on noissa deittijutuissa sellainen periaate, että en tuomitse ketään pelkän ilmoituksen, kuvan tai tekstin perusteella. Otan huomioon kaiken. Pelkällä hyvällä ulkonäöllä ei vastannut pötki pitkälle kuin ei myöskään pelkällä hyvällä tekstillä esimerkiksi. Kuitenkin Tyylikkään kuvat olivat arveluttavia. Vanhoja kuvia kilpaurheiluajalta ja tuoreita kuvia vartalosta. Uusissa kuvissa ei näkynyt kasvoja. Halusi kai vain näyttää kuinka lihaksikas on.

Hän oli sellainen kokonaisuus, ettei voinut vähempää kiinnostaa. Ei yhtään. Jotenkin hänen onnistui suostuttelemaan minut antamaan meseosoitteen, jonka jälkeen hän puhui minulle mesessä lakkaamatta. Eikä minua kiinnostanut yhtään. Hän pyysi puhelinnumeroa, en antanut. Hän antoi omansa ja lupasin soittaa enkä soittanut. Ja aina mesessä hän kysyi miksi en ole soittanut. Keksin aina kaikkia tekosyitä. Kerran hän rupesi kyselemään mesessä alusvaatteiden kokoa ja millaisia pidän päällä. Siinä vaiheessa pyörittelin jo silmiäni, että mikähän pervo siellä ruudun toisella puolella onkaan.

Jossain vaiheessa juttelin hänen kanssaan mesessä ja pyysin saada nähdä hänet webcamin kautta. Vihdoin näin hänet kunnolla. Hän näytti ihan hyvältä. Hän silloin pyysi taas, että voisiko soittaa minulle. Suostuin sitten, koska en jaksanut enää sitä hänen touhuaan. Siitä puhelusta se alkoi, koska hänellä on aivan ihana ääni ja hän olikin tosi kiva ja fiksukin.

Lopun tiedättekin.

Silti sattuu. Silti on ikävä. Koitan järkeilemällä toipua. Hänessä oli jotain outoa heti aluksi. Hänessä oli jotain outoa koko kahdeksan viikon ajan. Hän ei ollut minulle oikea. Minä vain huumaannuin hänestä, koska hän oli niin kiltti, huomaavainen ja hellä (silloin kun hänelle sopi).

Olisin silti halunnut jatkaa. Jos meidän suhteemme olisi jatkunut ja me olisimme menneet naimisiin ja perustaneet perheen niin silloin me olisimme nauraneet noille jutuille. Nauraneet hänen typerälle ilmoitukselleen ja arveluttaville kuvilleen. Olisimme miettineet kauhulla, että jos olisin kieltäytynyt antamasta numeroani emmekä olisi koskaan puhuneet puhelimessa. Nyt minä koitan järkeillä, että kaikki nämä kummallisuudet olivat vain todiste siitä, ettei siitä olisi mitään tullut.

Hänestä olisi tullut hyvä isä ja puoliso.

Ei siitä olisi mitään tullut. Jos hän olisi minulle oikea niin hän myös olisi ollut sitä mieltä, että minä olen hänelle oikea.

Kunpa hän katuisi. Kunpa hän katuisi ja ottaisi yhteyttä. Silloin sanoisin hänelle, että hän on myöhässä.