Olen mykistynyt. Hiljaa kuin mikäkin. Ei löydy sanoja mihinkään.

Valkoisen kandin työn paperin kammo tarttuu kaikkeen kirjoittamiseen.

Ainahan sitä voi kertoa kuulumisia. Edellisestä kerrasta onkin jo muutama päivä. Olen käynyt ahkerasti salilla. Saan vanhan, rakkaan harrastuksen takaisin kuosiin ja sitä myöten myös kropan. Laihduttamisen tarvetta ei ole, koska surkean ruokahalun myötä pysyy linjat kunnossa, mutta semmoinen urheilullinen muoto on tavoitteeni. Sitä vaan on vaikea saavuttaa, kun on niin huono syömään yhtään mitään.

Viikonloppu sujui vallan mainiosti Tyylikkään kanssa. Aika lensi. Oli mukavaa, hauskaa, miellyttävää, ihanaa. Se on toisaalta hyvä asia ja toisaalta huono, että tapaamme vain viikonloppuisin. Toisaalta tekee ihan hyvää, ettei ole liikaa yhdessä. Ikävä vaan välillä nakertaa mieltä. On ihana tutustua toiseen rauhassa ja ilman kiirettä. Löytää uusia puolia. Syventyä ja oppia tuntemaan. Tyylikäs osaa lukea minun ilmeitäni erittäin hyvin. Paremmin kuin kukaan muu koskaan. Se on jännää ja vähän pelottavaakin.

Kynsienkasvatusprojekti on käynnissä ja hitaasti. Tosi ärsyttävää. Vielä on rakennekynsien jämiä kiinni kynsissä ja se on niin rumaa. Yök.