Ja palaamme sinkkuelämään. Olen aina pitänyt itseäni jotenkin kilttinä ja aika viattomanakin yksilönä, mutta olen huomannut, että minussa on pelinaisen vikaa. Ehkä koitan myös tässä ottaa kiinni kaikkea huonon suhteen aikana menetettyä aikaa. Enkä tarkoita miehiä, vaan yleensä elämää. En harrasta muita miehiä, kun olen suhteessa. Mutta nyt tuntuu, että olen viikon aikana treffeillä monen eri ihmisen kanssa ja se tuntuu oudolta. Se tuntuu pelinaisen elämältä.

Niin kuin aiemmin kerroin tapasin siellä treffipalstalla yhden vanhan koulukaverin, josta en ole koskaan ajatellut mitään kaveruutta kummempaa. Kutsun häntä vastedes Koulukaveriksi. Emme ole koskaan olleet mitenkään yhteyksissä, vaan lähinnä moikkaustuttuja. Olipa hämmästys suuri, kun tajusimme, että tunnemme toisemme. Kävin Koulukaverin kanssa "sokkotreffeillä" kävelyllä luonnossa ja huomasin, että tulemme tosi hyvin juttuun. Ongelma on lähinnä siinä, että hän ei vastaa yhtään miesihannettani, vaikka onkin ihan söpö. Ei ole kemiaa. Hän on kuitenkin luonteeltaan aivan mahtava tapaus.

Lähdin siis uusille treffeille ja kolmansillekin, jossa sitten alkoi tapahtua. Olin hänen luonaan ja asiat etenivät pikkuhiljaa sitten melko lailla intiimiimpään suuntaan. Koulukaverin aloitteesta. Minä annoin asioiden mennä omalla painollaan. Oli ihan mukavaa.

Menin yöksi kotiin. Hämmentyneenä. Iloisena. Elämäni on mennyt eteenpäin.