Olen ollut Rakkaan kanssa tekemisissä, vaikka seurustelu onkin ohi. Se on kumma kuinka sitä voi tuntea fyysistä vetoa ja kemiaa jotain kohtaan, vaikka henkisesti kaikki olisikin tyhjää.

Tiesin, että hän oli tulossa kotikaupunkini liepeille käymään ja tarkoituksena oli tavata ja käydä kahvilla. Tapaaminen kuitenkin peruuntui, koska ei löytynyt sopivaa tapaamisaikaa. Kuitenkin eräänä päivänä töiden jälkeen ilmeni tekstaten, että hän oli suunnilleen samassa paikassa kuin minä, joten päätimme pikaisesti nähdä.

Tapaaminen oli outo. Edellisestä tapaamisesta oli reippaasti aikaa ja tunteet haalistuneet ja seurustelukin päättynyt. Halasimme ja suutelimme. Toinen ei malttanut pitää näppejään minusta erossa. Se oli jännä juttu. Vaikka hänen kosketuksensa tuntui hyvältä, en tuntenut enää sellaista ääretöntä onnea, mitä joskus tunsin ollessani häneen lähellä. Siitä tiesin, että se on oikeasti ohi.