Joulun hyviä puolia on se, että saa olla tärkeiden ihmisten kanssa yhdessä. Syödään hyvin, pelataan pelejä, kuunnellaan musiikkia, katsotaan lasten intoa lahjoista. Se on joulussa parasta. Ihmiset ympärillä. Jopa pikkuveli on paikalla jouluna ajan kanssa eikä katoa paikalta heti, kun tilaisuus tulee.

Mutta nyt se jouluhässä on onneksi ohi taas vuodeksi eikä tarvitse stressata turhia. Onneksi. Tosin jonkun viikon kuluttua minä vanhenen taas. Ällöttävää. Jo nyt on ikä nähtävissä kehosta. Naamaa pitää huoltaa päivittäin tai se menee huonoksi. Peppu ja tissit alkavat jo painua painovoiman oppien mukaisesti. Pitäisi alkaa jumpata kunnolla, jotta pysyy kroppa kuosissa. Lihaksillahan sitä visuaalista vaikutelmaa saa muokattua melko tavalla.

Urheilijan kanssa olimme yhdessä kolme päivää ennen joulua. Aaton aattona hän matkusti takaisin kotikaupunkiinsa. Meillä oli mukavaa yhdessä. Emme mitään ihmeellistä tehneet, mutta kävimme kävelyllä, katsoimme telkkua/leffoja ja sitten jotain muuta kivaa myös ;) Seuraavan kerran tapaamme viimeistään 11.1 eli sinne on kaksi viikkoa. Ikävä on.

Tosin Urheilijalla on välillä varsin mielenkiintoinen huumorintaju. Hän oli eilen viihteellä ja sain yöllä tekstiviestin, jossa hän kertoi harrastaneensa seksiä kahden vieraan naisen kanssa. Heti perään tosin kirjoitti, ettei voisi koskaan tehdä niin. Ei ollut yhtään hauskaa, kun sen viestin luin, koska luin sen puoliunessa, joten meni hetki ennen kuin tajusin, että se oli vitsi. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja tuli sellainen olo, että tulee oksennus. Niin voimakkaasti se ehti kuitenkin vaikuttaa. Kuitenkin tuli semmoinen pieni ilkeä fiilis, että jos se ei ollutkaan oikeasti vitsi..

Urheilijahan on minusta jonkin verran mustasukkainen ja pelkää, että petän häntä. Ehkä se johtuu hänen omista hämäristä touhuistaan?